Kuva: Johannes Jansson/norden.org
Sention norjalaisen Klassekampenin tilauksesta tekemä tutkimus yllättää tuloksillaan. Se osoittaa, että jos Pohjoismaiden unioni syntyisi, lähes puolet ruotsalaisista ja tanskalaisista olisi mieluummin osa sitä kuin Euroopan unionia. Tällaiseen organisaatioon kuuluisivat seuraavat maat: Ruotsi, Tanska, Norja, Suomi ja Islanti.
Yli 1000 ihmistä haastateltiin
Sentio teki tutkimuksen edustavassa 1000 henkilön ryhmässä, jotka ovat Ruotsin ja Tanskan kansalaisia. Esitettiin yksinkertainen kysymys: "Haluatko, että maasi pysyy Euroopan unionissa?" ja "Haluaisitko mieluummin, että perustettaisiin Pohjoismainen unioni, johon maasi kuuluisi?" Vastaukset ovat yllättäviä – lähes puolet vastaajista haluaisi erota Euroopan unionista.
Onko Norja Euroopan unionissa? >>>
Tutkimustulokset
Kuten käy ilmi, yli 47 prosenttia ruotsalaisista haluaa perustaa Pohjoismaiden unionin. Myös 45 prosenttia tanskalaisista antoi tällaisen ilmoituksen. Kuitenkin 32 prosenttia ruotsalaisista ja 36 prosenttia tanskalaisista kannatti jäämistä Euroopan unioniin. Muilla ei ollut mielipidettä tästä aiheesta.
Pohjoismaiden unioni – miltä se näyttäisi?
Pohjoismaiden unioni muodostuisi seuraavista maista: Norja, Ruotsi, Tanska, Suomi ja Islanti. Siihen kuuluisivat myös seuraavat itsenäiset alueet: Ahvenanmaa, Grönlanti ja Färsaaret. Tällainen organisaatio muodostaisi 10. maailmanvallan, ja sen BKT ylittäisi mm. Intia, Venäjä tai Kanada. Konseptin ehdotti ruotsalainen historioitsija Gunnar Wetterberg. Kuten käy ilmi, aihe on edelleen ajankohtainen ja vakavasti pohdittu Skandinavian maissa.
Ensin Kora, sitten Tomasz Stańko. Tietty musiikin vaihe on päättynyt >>>
Vastaava liitto on jo olemassa
Pohjoismaiden unionilla olisi yksi johtaja - kuningatar Margareta. Hänen hahmonsa yhdistää symbolisesti tämän organisaation keskiaikaiseen Kalmarin liittoon. Paikallinen luomus kesti hieman yli sata vuotta, mutta se hajosi veristen sisällissotien puhkeamisen seurauksena. Myöhemmät yritykset Skandinavian maiden yhdistämiseksi eivät ole onnistuneet, ja sekä ulkoiset että sisäiset tekijät estivät niitä.
Pohjoismaiden unioni – edut
Pohjoismaiden unionin etuja olisi ensisijaisesti assosioituneiden maiden lisääntynyt merkitys kansainvälisellä areenalla. Heillä olisi yhteinen ulko- ja puolustuspolitiikka. Myös kaikki työmarkkinoista aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan liittotasolla. EU:n edustajat saisivat todennäköisesti paikkansa yhä tärkeämmässä elimessä, kuten G20-huippukokouksessa. Myös mahdollisuudet ratkaista arktisen alueen luonnonesiintymien tutkiminen lisääntyisivät. Tällä hetkellä Norja, Grönlanti ja Tanska kilpailevat pääsystä niihin Venäjän ja Kanadan kaltaisten valtojen kanssa.
Rokotukset Norjassa – opas >>>
Pohjoismaiden unioni – haitat
Tällä ratkaisulla on kuitenkin haittapuolensa. Ensimmäinen haaste olisi toimivallan jako organisaation jäsenten kesken sekä pääkaupungin sijainnin valinta. Myös pääkielen perustaminen on edelleen kiistanalainen kysymys. Järjestelmän kopioiminen Euroopan unionista ei näytä olevan taloudellisesti perusteltua - ainakaan tarvittavista käännöksistä aiheutuvien kustannusten vuoksi.
Lofoottien turistien määrä vähenee >>>
Merkittävä vaikeus on myös Naton ja EU:n velvoitteiden täyttäminen - varsinkin kun kaikki Pohjoismaiden unionin jäsenmaat eivät olisi edellä mainittujen järjestöjen jäseniä. Toinen ongelmallinen kysymys on ulkopolitiikan koordinointi ja yhteisen valuutan perustaminen.
Utopia vai tulevaisuus?
Pohjoismaiden unioni on houkutteleva vaihtoehto byrokraattiselle Euroopan unionille. Sen luovat maat, joiden BKT:n kasvuvauhti on korkea. Siihen assosioituneiden maiden merkitys kasvaisi kansainvälisellä areenalla ja saisi todennäköisesti myös paikan G20-ryhmässä. Edellä mainitut ongelmat vaikeuttavat kuitenkin merkittävästi tällaisen organisaation luomista. On monia ongelma-alueita, jotka vaativat järjestelmällisiä ratkaisuja. Jos siis Pohjoismaiden unionin mahdolliset jäsenet todella haluavat perustaa tällaisen organisaation, heidän on ryhdyttävä tarvittaviin toimiin jo tänään. Mikään ei ole mahdotonta – riittää, kun mainitaan se tosiasia, että toisen maailmansodan jälkeen kukaan ei uskonut Euroopan yhteisön syntymiseen.
