Uuden raportin mukaan Norjan lastensuojelukäytäntö on muuttunut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätöksen seurauksena.
Ingunn Festøy Alvik on kirjoittanut raportin "Post-custody visit – tutkimus maakuntalautakuntien ja muutoksenhakutuomioistuinten käytännöstä" (skriftserien.oslomet.no) ja tehnyt analyysin 69 tapauksessa vuoden 2020 toiselta puoliskolta. Selvityksen tärkein johtopäätös on, että käytäntö käsitellyissä tapauksissa on pitkälti yhdenmukainen korkeimman oikeuden ja EDM:n päätösten kanssa.
– Itse asiassa sitä vastaan Norjassa on vireillä 43 lasten huoltajuustapausta, ja yhdestätoista meidät tuomittiin. On viitteitä siitä, että norjalainen tapaamiskäytäntö oli aiemmin melko vakio ja että lapsen sijoituksen oletettiin liian aikaisin olevan pitkäaikaista, Alvik sanoo.
Raportissa todetaan, että lasten ja vanhempien välillä on nyt enemmän yhteyttä kuin ennen EMD:n päätöksiä oli tavallista lääninhallituksissa. Ylivoimainen enemmistö pitää kiinni myös lasten ja vanhempien yhdistämisestä.
– Aikaisemmin näissä tapauksissa lasten ja vanhempien välinen kontakti oli suhteellisen vähäistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin käsittelee vanhempien ja lasten yhdistämistä, ja yhteenliittämistä mahdollistavan yhdistämisen saavuttamiseksi tällaisissa tapauksissa vanhempien ja lasten välillä on oltava enemmän yhteyttä, hän sanoo.
. Tietoja raportista
69 tuomiota käsiteltiin: 37 tuomiota käräjäoikeudessa ja 32 tuomiota 27. maaliskuuta ja 31. joulukuuta 2020 välisenä aikana annetut muutoksenhakutuomioistuimet on käsitelty asian ratkaisemiseksi. Valitut tapaukset poimittiin Lovdatan anonymisoitujen tapausten tietokannasta. Lähtökohtana tarkasteltiin lääninvaltuuston tämän ajanjakson asiaankuuluvia tuomioita ja päätöksiä, jotka koskivat ensimmäistä kertaa yhteydenpitoa ja hoidon ottamista.
Norjaa kritisoitiin tästä
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tuominnut Norjan useita kertoja "perhe-elämän oikeuden loukkaamisesta". Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla (lovdata.no).
8 artikla. Oikeudessa yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen määrätään:
Jokaisella on oikeus yksityis- ja perhe-elämän, kodin ja yhteydenpidon kunnioittamiseen.
2. Julkinen viranomainen ei saa puuttua tämän oikeuden käyttöön, paitsi jos se on laillista ja välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin kannalta, levottomuuden tai rikollisuuden ehkäisemiseksi, tai terveyden tai moraalin suojelemiseksi tai muiden oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi;
Norja on osallisena 11:ssä tapauksesta 43:sta, jotka koskevat pääasiassa huoltajuuden jälkeistä kontaktia ja pakko adoptiota. Norjan kritiikki on, että lapsen huoltajuuden ottaminen on nähtävä pohjimmiltaan tilapäisenä ja tavoitteena tulisi olla vanhempien yhdistäminen. Päätöksen on perustuttava perheen yhdistämisen tavoitteeseen.
– Päätöksen perustelut olivat liian heikot ja puutteelliset perusteeksi vierailun perustamiselle. Eli jos lapsilla on tarpeeksi aikaa vanhempiensa kanssa näissä asioissa. Tämä on EMD:n tärkein kritiikki Norjaa kohtaan, Alvik sanoo.
Kolmen vuonna 2020 annetun tuomion jälkeen korkein oikeus päätti, miltä Norjan oikeustilanne tällaisissa tapauksissa näyttää tulevaisuudessa.
"Korkein oikeus sanoo pitkälti samaa kuin EMD: lähtökohtana tulee olla yhdistäminen vanhempien kanssa ja tapaamisesta tulee päättää yksittäistapauksen huolellisen harkinnan jälkeen", hän sanoo.
Alvikin mukaan lasten ja vanhempien yhdistämisen tavoitteesta poikkeamiseen täytyy olla erityisiä ja painavia syitä.
– On olemassa kolme EMD:n kehittämää ehtoa, jotka on täytettävä, jotta voidaan poiketa lasten ja vanhempien yhdistämisen tavoitteesta: 1. Vanhemmat ovat erityisen sopimattomia
2. että jälleenyhdistäminen vahingoittaisi lapsen terveyttä tai kehitystä
3. että huoltajuudesta on kulunut paljon aikaa, joten lapsen kiinnostus vakauteen on suurempi kuin yhdistymisen tavoite, hän sanoo.
Tämä on parantunut
Raportin mukaan tämä käytäntö on yhdenmukainen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomioihin perustuvien korkeimman oikeuden päätösten kanssa.
– Päävaikutelmani on, että perusteet vierailujen perustamiselle ovat tarkkoja ja konkreettisia – hän sanoo.
Alvik päättelee, että yhteydenottoja otetaan enemmän kuin aiemmin. Oletetaan myös, että hoitoon siirtymistä pidennetään paljon harvemmissa tapauksissa kuin aiemmin näyttää olleen käytäntö. Tavoite yhdistymisestä on vahva verrattuna aikaisempiin käytäntöihin.
– EDM-päätökset koskevat oikeutta perhe-elämä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaisesti Koska lapsi riistetään vanhemmilta, oikeutta perhe-elämään loukataan.
Tapauksia on vähän, mutta olen huolissani lapsista, joista emme tiedä, ovatko he joutuneet väkivallan tai pahoinpitelyn uhreiksi vanhempien huostaan.
– Syyt vierailun havaintoihin ovat nyt tarkkoja ja konkreettisia. Tarvittaessa he arvioivat jokaisen lapsen yksilöllisesti kutakin vanhempaa vastaan, ja käräjäoikeuden ja muutoksenhakuoikeuden asioissa huomaat, että näihin kuuluvat EMD-tuomiot ja korkeimman oikeuden tuomiot. On aivan selvää, että käytäntö on tuonut mukanaan muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön, Alvik sanoo.
Kokouksia järjestetään aiempaa enemmän, sovitut tapaamiset vaihtelevat laajuudeltaan eivätkä perustu standardoituihin kriteereihin.
– Ja niissä tapauksissa, joissa ei ole tavoitetta yhdistää lapsia ja vanhempia, edellytykset sille täyttyvät – hän sanoo.
Onko Norja liian hyvä?
Voidaan kysyä, onko Norjasta tullut liian hyvää. Joissain tapauksissa on kuvattu erittäin huonosti hoitavia vanhempia, tehty merkittäviä tukitoimia, eikä ole juurikaan viitteitä siitä, että vanhempien hoitokykyä voitaisiin parantaa, Alvik sanoo.
Hän katsoo, että joissain tapauksissa oli tarpeen arvioida tarkemmin, täyttyivätkö perheiden yhdistämistavoitteen lähtöehdot.
– Tällaisissa tapauksissa tätä voidaan harkita, jotta lapsi saa rauhaa uudessa hoitokodissaan ja kontakti voidaan solmia ilman yhdistymisen tavoitetta. Kun yhdistymisen tavoite säilyy, tulee lähtökohtana ottaa suhteellisen paljon kontakteja, Alvik sanoo.
Väkivaltaa ja hyväksikäyttöä on tutkittava lisää
Alvik arvostelee myös piirilautakuntia joissakin tapauksissa, joissa on mahdollista, että lapset ovat joutuneet väkivallan tai pahoinpitelyn uhreiksi.
– Tällaisia tapauksia on vähän, mutta olen huolissani lapsista, joiden ei tiedetä joutuneen väkivallan tai pahoinpitelyn kohteeksi vanhempiensa hoidossa, hän sanoo.
Hän huomauttaa, että useissa tapauksissa tapauksen esittelyssä on näkökohtia, jotka viittaavat siihen, että lapset ovat saaneet altistua tälle. Lapsilta saattaa jopa tulla lausuntoja siitä, mitä heidän vanhempansa tekivät heille.
– Lausunnot ovat niin selkeitä ja perusteellisia, että ihmettelee, tapahtuiko se todella. On hieman silmiinpistävää, että tuomioistuin tai tuomioistuin ei mene näissä tapauksissa arvioimaan, oliko lapsi väkivallan tai pahoinpitelyn uhri, Alvik sanoo.
Ottamatta huomioon, että väkivaltaa tai pahoinpitelyä on tapahtunut, on vaarana, että lapsi joutuu viettämään paljon aikaa vanhempiensa kanssa tai pahimmassa tapauksessa joutumaan jälleen yhteen väkivallalle tai pahoinpitelylle altistaneiden vanhempien kanssa.
– Voidaan ihmetellä, onko lasten oikeus suojeluun riittävästi suojattu, kun viranomaiset eivät arvioi todisteita kunnolla, hän sanoo.
Mutta Alvik huomauttaa myös, että lasten lausuntojen ja kuvausten ei välttämättä tarvitse olla oikeita.
"Tätä on tärkeää tarkastella huolellisesti", hän sanoo.
Kulttuuritausta on otettava huomioon
Hän kirjoittaa myös, että joissakin tapauksissa ei ole otettu riittävästi huomioon sitä, suojataanko lasten etnisiä, kielellisiä, uskonnollisia ja kulttuurisia oikeuksia.
– Etnisiin vähemmistöihin kuuluvilla lapsilla on oikeus säilyttää uskontonsa, kielensä, etnisyytensä ja kulttuurinsa.
Tätä tulee korostaa myös hoidon siirron yhteydessä, hän sanoo.
Tämä voidaan tehdä esimerkiksi ottamalla yhteyttä vanhempiin tai muihin perheisiin tai opettamalla äidinkieli, joka sisältää myös kulttuurin ja kielen jatkamisen.
– Joissain tapauksissa todettiin, että tämä pitäisi hoitaa ottamalla yhteyttä vanhempiin. Mutta varsinkin useissa lääninvaltuuston päätöksissä tätä ei korosteta ollenkaan, Alvik sanoo.
. Nuorin
Lisäksi näyttää siltä, että alle 7-vuotiaita lapsia ei kuulla heidän osallistumisoikeutensa mukaisesti. Sekä perustuslaki että YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus antavat lapsille oikeuden tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa, ja heidän näkemyksensä on korostettava ikänsä ja kehityksensä mukaisesti. Alvik uskoo, että päätökset antavat sellaisen vaikutelman, ettei alle 7-vuotiaita ole kuunneltu.
– Kaikilla lapsilla on iästä riippumatta oikeus osallistua heitä koskeviin asioihin. Tämä koskee myös lastenhoitoasioita ja tapaamista vanhempien kanssa, hän sanoo.
Alvik uskoo, että lääninhallitukset ja muutoksenhakutuomioistuimet toimivat tietyllä ikärajalla.
– Näet, että kaikki yli 7-vuotiaat lapset muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta saivat osallistua ja tulla kuulluksi. Monissa alle 7-vuotiaita koskevissa päätöksissä todetaan vain, että lasta ei kuultu ikänsä takia, Alvik sanoo.
Alvikin kuusi suositusta
Yhteenvetona raportissa esitetään kuusi suositusta käytäntöön:
1. Käytännön olisi arvioitava laajemmin, täyttyvätkö lasten ja vanhempien yhdistämisen edellytykset. Tämä on erityisen tärkeää tapauksissa, joissa yhdistämisen tavoite voi tarkoittaa, että lapsen on viettävä enemmän aikaa yhdessä kuin mikä palvelisi häntä parhaiten eristyksissä. Lapsen oma mielipide on tässä tärkeä.
2. Käytännön pitäisi tehdä enemmän perustellakseen, tutkiakseen ja arvioidakseen lasten reaktioiden syitä yhdessäoloon.
3. Käytännöissä tulisi useammin arvioida, ovatko lapset joutuneet väkivallan kohteeksi, jos on viitteitä siitä, että tämä on saattanut tapahtua vanhempien valvonnassa, ja mikä painoarvo tulisi antaa tapaamispäätöksille.
4. Lasten kulttuurisia oikeuksia tulisi täsmentää ja korostaa enemmän kuin joissain tapauksissa.
5. Alle 7-vuotiaita, jotka pystyvät muodostamaan omat näkemyksensä, osallistumisoikeutensa tulisi suojella paremmin ja heidän mielipiteensä tulee näkyä päätöksissä.
Valvonta kontaktin aikana pitäisi olla paremmin perusteltua. Valvonta rajoittaa oikeutta perhe-elämään, ja siksi se olisi perusteltava erikseen.
Lähde: OSLOMET
Lue seuraava artikkelimme: Barnevernet Norjassa – mitä meidän tulee tietää?
